Taiteestani. My artworks.

Vaikka taide on ollut ihmisen historiassa pitkään läsnä, ei sen tarkoitukselle voida vieläkään antaa yksiselitteisiä selityksiä. Teoksen ymmärrettävyys ja vaikuttavuus ovat lopulta monen tekijän summa.

Monenlaista taiteen koulutusta on ehtinyt kertyä, mutta se on ollut vain puolikas pointti taiteen tekemisessäni. Elämään sisältyvä esteettisyys rumuudessaan, kauneudessaan ja jotain näiden väliltä, ovat aina kiehtoneet ja tiivistyneet sitten ajoittain uuteen ilmiasuunsa kuva- tai sanataiteena. Teen teoksiani silloin, kun ne "kutsuvat" minua tekemään. Sitä hetkeä eivät määritä kaupallisuus, aikataulut, taidemaailma tai mikään muukaan.

Olen kiitollinen saamistani näyttelytarjouksista ja yhteydenotoista eri puolilta maailmaa. Osa teoksista onkin reissannut maailman suurkaupungeissa mm. Italiassa, Japanissa, Portugalissa, sekä päätynyt globaaleihin kasvitaiteen julkaisuihin, kansainvälisiin taidekatalogeihin ja matrikkeleihin. Kotimaassakin omia ja yhteisiä näyttelyitä on ollut useita vuosien varrella eri puolilla Suomea. Ehkä vielä hetken jatkan universaalin taiteen kielen "kirjoittamista".  Näyttelyt kokoavat vuosienkin työn, mutta itse taideprosessi  on antoisin avatessaan odottamattomia näkymiä maailmaan ja sisimpään. 

Kuvataide voi antaa valtavasti uusia kokemuksia ja iloa elämään, mutta se voi tuoda mukanaan myös vaikeita aikoja, kiusaajia ja surua. Vielä nykyisinkin taiteen tekemiseen liitetään vanhoja stereotypiota, joissa taiteilijat yksilöllisyydestään huolimatta mielletään samanlaisiksi. Taidemaailman markkinavetoisuus puolestaan osittaisista taloudellisista tueistaan huolimatta myös edistää "liukuhihnataiteen" syntyä, jossa teokset voivat samankaltaistua ja kompastua puolityhjiin teossisältöihin kuormittaen samalla teosmateriaaleilla ympäristöä. Yhteiskunnallisia epäkohtia ja esteettisiä kömpelyyksiä saatetaan paikata "liimaamalla taidetta" kohteen kylkeen. Näin ollen keskustelua taiteellisesta laadusta ja sen merkityksellisyydestä ei saisi ohittaa. On uskallettava kysyä, moniko taideteos oikeasti kestää aikaa, "istuu" yhteisöönsä ja ympäristöönsä. Vastuu tästä jää myös taiteilijalle itselleen, jonka on uskallettava katsoa teostaan "silmiin" ja kysyttävä nuo edelliset kysymykset.

Mietinkin siis... miten taiteessa vähemmän voisi olla enemmän ja harvemmin, mutta sitäkin intensiivisemmin ja elämyksellisemmin. Määrä harvoin on laadun tae. En halua täyttää maailmaa taiteella vaan "tiivistää" maailmaa taiteeseen. Yhä enemmän teokseni saavat osakseen jo elettyä elämää: kierrätys-, keräily- ja eläviä luonnonmateriaaleja. Kuvallisuus myös osin vaihtuu sanoihin, runon maailmaan. Myös jäähyväiset taiteelle on aina vaihtoehto ennemmin tai myöhemmin. Ehkä se päivä ei ole vielä tänään...